Apua terveydellisiin haasteisiin eri elämän vaiheissaApua terveydellisiin haasteisiin eri elämän vaiheissa


minusta

Apua terveydellisiin haasteisiin eri elämän vaiheissa

Meille tulee vastaan eri ikäisinä erilaisia terveyteen liittyviä haasteita. Joskus ne voivat koskettaa meitä myös läheisien kautta, jos olemme tukena heidän terveysongelmien kanssa. Blogiin pyritään tuomaan esimerkkejä ja neuvoja eri tilanteista ja eri elämänvaiheista. Isoja muutoksia omaan terveyteen voi tulla onnettomuuksien myötä esimerkiksi murtumien tai muiden vammojen muodossa, rankka elämän vaihe voi tuoda mukanaan masennuksen tai uupumisen, ja myös päihdeongelmat ovat hyvin yleisiä. Näissä tilanteissa halutaan yleensä tietoa sekä tukea, joten täällä kirjoituksissa pyritään sitä tuomaan. Blogissa pyritään tuomaan yleistä tietoa, mutta ihan myös käytännön vinkkejä arkeen. Esimerkiksi mihin lääkäriin ottaa yhteyttä tai miten ruutinien muutoksella voi helpottaa elämää. Toivottavasti saat hyötyä kirjoituksista, lukuiloa!

Kategoriat

Viimeisimmät julkaisut

Apteekki siirtyy verkkokauppaan
16 October 2020

Yhä useammat kaupat siirtyvät kivijalkaliikkeistä

Päihdekuntoutukseen ohjautuminen eri ikäluokissa
7 May 2020

Kuten meistä monet ovat nähneet, on päihdeongelmaa

Apteekki siirtyy verkkokauppaan

Yhä useammat kaupat siirtyvät kivijalkaliikkeistä verkkoon. Internet-kaupan etuina on sen edullisuus verrattuna vuokrattuun fyysiseen tilaan sekä sen saavutettavuus. Asiakkaan ei tarvitse olla fyysisesti samassa paikassa, vaan tuotteita voi tilata vaikka maailman toiselta puolelta käsin. Valikoima voi olla hyvinkin suuri, sillä kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla saatavilla kaupan hyllyissä. Sen sijaan ne tilataan usein toimittajalta tai valmistajalta vasta asiakkaan tilauksen saapuessa. Toisaalta netissä kilpailu on kovaa, joten vaikka nettikaupan aloituskustannukset ja riskit saattavat olla pienempiä, voi omaa kauppaansa olla vaikea saada erottumaan satojen ja tuhansien muiden joukosta. Tässä artikkelissa käsittelemme erityisesti lääkkeiden myynnin siirtymistä verkkoympäristöön.

Verkkoapteekki helpottaa lääkkeiden saatavuutta

Perinteisesti apteekki on ollut yksi niistä peruspalveluista, jonka olisi hyvä löytyä joka pitäjästä. Väestön vähentyessä pienemmiltä paikkakunnilta on myös näiden kaupunkien ja kylien asiakaskunta vähentynyt merkittävästi. Yhä useammat liikkeet ovat muuttaneet suurempiin keskuksiin. Uusin kaupankäynnin trendi on ollut sen siirtyminen verkkoon. Nykyään myös lääkkeitä voi siis ostaa verkosta. Yksi esimerkki on Hollolan apteekki. Tämä saattaa helpottaa joidenkin asiakkaiden asiointia, sillä lääkeostoksia varten ei ole ajettava kilometrikaupalla vaan se löytyy omalta kotikoneelta. Näin myös valikoima on huomattavasti laajempi, sillä asiakkaan käytössä on koko Suomen kattava valikoima. Verkkoapteekeista on mahdollista ostaa lähestulkoon kaikki normaalissa valikoimassa olevat tuotteet- reseptillä ostettavat lääkkeet mukaan luettuina.

Monet miettivät, saako verkkokaupoista ammattitaitoista, henkilökohtaista palvelua. Nykyään monet yritykset ovat panostaneet erityisesti palvelun laatuun, myös internetissä. Usein neuvontaa on saatavilla niin chat-robotin kuin oikean, asiantuntevan myyjänkin muodossa. Monilla verkossa toimivilla kaupoilla on päivystävä puhelinpalvelu, josta voi kysyä apua esimerkiksi oikean lääkkeen, lisäravinteen tai muun tuotteen valintaan.

Miten verkosta ostamista voitaisiin helpottaa?

Monet lääkkeitä ostavat ihmiset ovat vanhuksia, joiden tietokoneen ja verkkoympäristön käyttötaitoihin kannattaa verkkokaupan pitäjän kiinnittää huomiota. Mahdollisimman selkeät valikot, tilaus- ja maksuohjeet sekä verkkosivuston käyttöä selventävät tutoriaalit eivät varmasti ole pahitteeksi. On myös monia ihmisiä, jotka mieluummin ostavat tuotteensa kivijalkakaupasta tai kauppakeskuksesta, joten pelkästään internetiin ei kauppa todennäköisesti vielä pitkään aikaan siirry. Joidenkin tuotteiden kohdalla kasvokkain kohtaaminen myyjän kanssa tai tuotteen testaaminen etukäteen on välttämätöntä, joten näidenkään kohdalla sataprosenttisesti etänä tapahtuva myynti ei olisi mahdollista.